Alkukesä oli kylmän kankea. Viimeisimmät elokuun päivät ovat onneksi tarjoilleet hellettä ja aurinkoa. UntoHerra on erityisen aktivoitunut loppukesän lämmöstä ja kiitää pihalla nopeammin kuin ajatus. Intiaanikesä. Ihanaa. Antaa jatkua vaan.
 |
| Unto ja vesi. Tässä ei ollut vielä tietoakaan auringosta. |
Kesällä pidin taukoa mosaiikin tekemisessä. Ylenpalttinen lasin napsuttelu oli saanut oikean rannekanavani ärtymään, joten annoin sille koko kesän aikaa toipua; lukuunottamatta yhtä viikkoa. Sen käytin mosaiikkikurssilla tavoitteenani oppia rytmin ja mosaiikkipalarivien merkityksestä mosaiikkitöissä. Rivejä tein paljon; erilaisilla paloilla, palat kallellaan sinne ja tuonne, aluksi pedanttiseen tyyliini ja lopuksi irrotellen täysin pois omalta mukavuusalueeltani.
During the summertime I had an intentional break in mosaicmaking. Too much glass cutting had made my right wrist acing, so I gave it the whole summer time to recover; with the exception of one week. That week I spent in a mosaic course in order to learn the rhythm, the lines and the order of tesserae in mosaic art. I made a lot of lines. I cut a variety of pieces angled in different ways. I started with my too pedantic style and finally ended up somewhere completely away from my comfort zone.
Olen tarkka ja täydellisyyteenkin pyrkiväinen ihminen. Mosaiikkipalojen kanssa näpertely sopii luonteeseeni täydellisesti. Tietoisesti olen yrittänyt löysentää pipoa tuon perfektionismin suhteen ja mielestäni siinä aika hyvin onnistunutkin. Kesän kurssilla opin jotain hyvin olennaista liittyen omaan mosaiikkitekemiseeni.
I'm an exact and perfection-oriented person. Playing with the tesserae fits my nature perfectly. Consciously I'm trying to give up that perfectionism and I think I have succeeded in it quite well. During the summer course I learned something very important related to my mosaic making as an artist.
Mietin kursilla totetettavan työni aihetta jo etukäteen, mutta alkukesän kiireet sotkivat suunnitelmani ja työn suunnittelu jäi kurssin ensimmäisen päivän hommaksi. Mietin muotokuvan tekemistä tyttärestäni, jotta oppisin muotokuvamosaiikin tekemisen taidon ja voisin hyödyntää oppimaani myös tulevana lukuvuonna opetusryhmissäni. Sitten silmiini sattui Edvard Munchin litografiatyö Rakkauden aalloilla. Kuvassa puhutteli erityisesti viivojen rytmi. Ja rytmiä kun oli tultu opettelemaan, niin sitä tämä kuva kyllä tarjoili yllin kyllin.
Day one I was only trying to figure out what to do. I was thinking of making a portrait of my daughter in order to learn how to make a mosaic portrait. Then I found Edvard Munch's lithography The Sea Of Love. The figure of a woman spoke to me with its special rhythm of the lines.
 |
Edvard Munchin litografia Rakkauden aaloilla vuodelta 1869.
Kirjassa Edvard Munch. Elämän tanssi. 2014.
Edvard Munch. The Sea of Love 1869.
From the book: Edvard Munch The Dance of Life 2014. |
Piirustuksen jalo taito ei ole vahvimpia alojani ja muutaman kopiointiyrityksen jälkeen näin parhaimmaksi tehdä oman version Munchin työstä; mahdollisimman paljon viivoja ja kaaria ja rivien vuoropuhelua.
Drawing is not my strongest skill. I tried to copy the Munch's work but soon realized that making my own version would be the best; a lot of dialogue between the lines, curves and rows.
 |
Mosaiikkityön malli hiilellä.
The design of the mosaicwork. |
Mosaiikkipalojen väriksi valikoitui tumman harmaan ja mustan sävyjä sekä sinistä ja kultaa.
Tein työn saneerauslaastilla ohuelti päällystetylle lasikuituverkolle. Myös palat kiinnitin saneerauslaastilla alustaan. En saumannut työtä ollenkaan, vaan saneerauslaasti toimi sekä kiinnitys- että sauma-aineena. Saneerauslaastia voi halutessaan värjätä väripigmenteillä.
No. Tällainen siitä tuli. Riveistä huokuu järjestelmällisyys ja itsekontrolli. Määränpää on ollut ehkä kuitenkin vähän epäselvä. Palaset muodostavat kauniita ja rytmikkäitä kokonaisuuksia, mutta työn sininen keskiosa olisi kaivannut jotain... muita sinisen sävyjä, ehkä? Yläosan kultasmaltiraita oli yllätys itselleni. Olen varistyyppi, en harakka ja kullan ja kiiltävien materiaalien käyttö on ollut aikaisemmin satunnaista. Tähän se nyt vaan sopi, kuin nenä päähän.
Well. This is how it looks like. The raws are showing a systematic and self-controlled mosaicmaking. The destination has been perhaps a little unclear. The pieces form a beautiful and rhythmic unity, but the blue part needs something ... different shades of blue, maybe? The golden smalti stripe was a surprise to myself. I am a down-to-earth-person and use gold and other glossy materials randomly. But here it fits like a glove.
Kurssista oli ensimmäisen työni jälkeen jäljellä vielä kolme päivää ja pähkäilin, mitä tekisin. Kurssin opettajan ehdotuksesta päätin heittäytyä tuntemattomaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että en suunnitellut työtäni yhtään, vaan valitsin työhöni materiaaleja ja värejä, jotka sattuivat sillä ajan hetkellä eniten puhuttelemaan. Sitten pienin kivet ja laatanpalat ja ryhdyin kiinnittämään niitä alustaan ihan intuition pohjalta. Aloitin yhdestä kohdasta. Tein muodon. Täytin sen. Tein toiset muodot. Ympäröin ne. Tein taustan. Tein reunat. Mitään ajattelematta, alitajuisesti vapautin sen perfektionistiminäni ja annoin vain mennä; silläkin uhalla, että epäonnistuisin.
After finishing the first work I still had three days left of the course. Our teacher suggested me to try something totally different and I decided to throw myself into the unknown. In practice it meant that I didn't plan my work at all. I simply chose the materials and colors that spoke to me at that special moment. Then I cut the stones to pieces and began to place them to the base just on the basis of intuition. I started at one point. I made a shape. I filled it. I made some forms. Encircled them. I made the background and the edges. Everything without thinking, unconsciously, trying to release the perfectionist in me.
Työskentely oli aluksi pelottavaa. Mutta sitten, kun pystyin kokonaan vapautumaan yliminän määräysvallasta, työskentely oli henkisesti erittäin vapauttavaa.
At first it was very frightening to work without rules. But when I was able to get rid of the controlling superego, working itself was mentally very liberating
Tämä toinen kurssityö on tähänastisen elämäni merkittävin. Siinä pystyin ensimmäistä kertaa työskentelemään ilman ilmaisua rajoittavaa kontrollia niin, että tunsin saavani aikaan jotain, joka kuvaa pelkästään sieluni maisemaa.
This second mosaicwork is the most important so far in my life. While working, I was for the first time able to work controlfree and felt that I accomplished something that describes the landscape of my soul.
